Unet ovat olleet ihmiskunnalle arvoitus varmaankin siitä asti kun ensimmäiset ihmiset ovat syntyneet. Todennäköisesti jokainen meistä näkee unia, toiset toki enemmän kuin toiset. Monet päivän aikana tapahtuneet asiat saattavat eksyä uniin miellyttävinä tai ei niin miellyttävinä asioina. Unet saattavat olla hyvin sekavia tai todellakin johdonmukaisia, painajaisia, toiveunia, matkaunia, murhaunia... listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta jotkut muistavat unensa helpommin kuin toiset. Minä muistan viimeyön uneni. :

Oli kaunis päivä Tukholmassa, olemme kaveriporukalla lähteneet viettämään yhdessä aikaa keskustaan, ideana mennä piknikille. Nousemme ylös liukuportaita, aurinko paistaa, mutta jostain syystä olen pukenut päälleni villatakin. Näen jonkun ison rakennuksen, kuninkaanlinna kaiketi. Muutamat meistä suuntaavat jo varaamaan hyvää paikkaa, mutta minä ja muutama muu menemme kauppaan ensin. Pyörin kaverini kanssa hyllyjen välissä, kassalle tullessani, huomasin jonkun miehen katselevan kaveriani, tummatukkainen mies. Hän kävelee kaverini ohi ja huomaan miehen sanovan jotain ja hipaisevan kaverini olkapäätä. Kaverini ei reagoi, mutten mieti sitä sen suuremmin. Siirrymme kavereidemme luokse.

Joku on levittänyt valkoisen viltin asfalttia vasten. Täällä on muitakin istumassa päivää pihalla. Katu on vilkas, ihmisiä menee ohitsemme jatkuvasti. Makaan mahallani maata vasten katsellen muiden keskustelua. Kaverini jonka kanssa kävin kaupassa oli hyvin vaitonainen, hän tutki ihmislaumaa tarkkavaisin katsein. Katson häntä silmiin, hän vääntää naamalle vienon hymyn. Jokin ei ole kohdillaan.

Alan pälyilemään ihmisiä samoin kuin hän. Muiden ystävien puhe vaientuu taustalle ja kuin yhtäkkiä ilma hieman viilenee, pieni viima vilistää maata vasten. Katseeni kiinnittyy väkijoukon keskelle. Huomaan maastopukuisen miehen käyskentelevän ympäri toria. Hän näyttää keskittyneeltä, jokaista hän käy läpi katseellaan, kuin tutkien. Jalassaan hänellä on mustat maastokengät ja musta iso laukku. Kädessään hänellä on jotakin, aivan kuin.. aivan kuin pieni nuoli. Se on se sama mies kuin kaupassa. Ravistan kaverini kättä, joka on jo kerennyt huomata miehen hetkeä aiemmin, näen hänen silmissään kauhunpaniikin sekavia kyyneleitä. Hän nielaisee ja katsoo minua. Sama mies, hän saa sanotuksi. Käännyn uudelleen katsomaan, mies nostattaa jostain syystä kylmätväreet pintaan, hän on karmiva tavalla jolla hän liikkuu. mieleeni tulee kuinka tuo hipaisi kaveriani kaupassa. Mitä hän sinulle sanoi, kysyn. Kaverini katsoo minua silmiin hetken : -Pyysi lupaa tappaa myrkkynuolella, hän saa hädin tuskin sanottua.

Mies alkaa kävellä meitä kohti, melkein kuulen askeleet. Hän kiertää meitä, katselee, miettii, mutta kävelee pois ja ampuu ohi kävelevän naisen. Kukaan ei tunnu nousevan paniikkiin, kaikki ympärilläni ovat hiljaisia. Ei ääntäkään. Ilma on harmaa, kaikki ympärilläni tuijottavat maahan. Kukaan ei liiku. Muistan ajatelleeni että ei hän minua tapa, olen liian helppo kohde. Kuulen kaverini hengityksen, hän nielee itkua. Ojennan hänelle käteni samalla tarkkaillen miehen liikkeitä. Tunnen kuinka mies tulee seisomaan kaverini selän taakse. Hän seisoo siinä kauan, ottaa muutaman askeleen sivulle, palaa takaisin. Painan päätäni alemmas. En halua nähdä sitä miestä. Yhtäkkiä tunnen kivun päässäni, nostan käden otsalle. Nuoli. Vedän nuolen pään pois päästäni. Katson sitä hetken. Kaikki alkaa sumentua. Ei, ei. Muistan ajatelleeni miltä tuntuu kuolla. Miltä tuntuu kuolla nuorena. Tunnen kuinka veri kiertää kehossa, en panikoi. Silmissä pimenee, keho ei reagoi. Rauhallista, hiljaista, pimeää.

Herään.

Jos joku ihmettelee miksi osa II, niin kerrottakoon että on olemassa osa I muttei tässä blogissa.