Katsoin aikasemmin tällä viikolla dokumentin, tai enemmänkin mielen sekä matemaattisten laskujen kuvailman siitä mitä maapallolla tapahtuisi jos me, ihmiset, katoaisimme jostain syystä. Dokumentti oli kiintoisa, siinä käytiin läpi nyt enemmänkin USA:ta, mutta havainnollisesti näytettiin mitä tapahtuisi päivien, vuosien, kymmenien vuosien ja jopa satojen vuosien päästä siitä kun meitä ei enää olisi. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen luonto voisi paremmin. Mehän käytännössä tuhoamme sen, joten luonto kiittäisi, jos sitä ei enään yritettäisi muokata mielivaltaisten päätösten mukaan. Sääli tosin että monet kotieläimet kuolisivat asuntoihin joista ei pääse ulos, joko kuumuuteen tai nälkään. Todennäköisemmin nälkään. Kerrostalossa elävilllä eläimillä on vielä pienemmät mahdollisuudet selvitä.
Tosin myös hyvänä huomiona dokumentissa oli eläintarhan eläimet, norsut ja sen sellaiset. Isot eläimet pääsisivät häkeistään murtautumaan, mutta pienemmät eliöt olisivat häkkiensä vankeja. Ihan alkaa ajatella kuinka tiikerit alkaisivat kävelemään vapaina ympäri Korkeasaarta krokotiilit perässään. Pääseekö korkeasaaresta pois muutenkuin laivalla? en tiedä. Vaikka eläin on sopeutuvainen, krokotiilit varsinkin, niin miten ihmeessä eläimet voisivat selvitä missään pohjoisemmassa vuottakaan: talvi tulee, se on varma. Eteläänhän niiden olisi päästävä.
Jos ihminen katoaisi kuin tuhka tuuleen, ylösnousemus, atomiemme hajoaminen, niin koneet silti jäisivät pyörimään. Lentokoneet jäisivät hetkeksi ilmaan, autot jatkaisivat kulkuaan. Suoranaisesti olisi vaarallista ja mahdollisuus jäädä maahan putoavan lentokoneen alle. Laivat ajautuisivat karille tai uppoaisivat, junan törmäilisivät, eläimet villiintyisivät etsiessään ruokaa. Kellä olisikaan tsäännsejä selvitä?
Tarkoitukseni ei ollut tulla selostamaan dokumenttia vaan aloin pohtimaan mitä tekisin, jos jäisi henkiin muiden kadotessa, mitä itse tekisit? Tilanne olisi varmaan hyvin hämmentävä. Ei ketään, missään, tai ainakaan lähettyvillä. Ensiksi varmaan huolehtisin lemmikkini hyvin voinnin, murtautuisin lähi siwaan ja kantaisin sieltä kaikki kanin ruoat kotiin, siltä varalta että en palaisikaan takaisin. Ensimmäisen päivän varmaan vain huvittelisin; murtautuisin kauppoihin ja yrittäisin etsiä toista kohtalontoveriani. Mutta aikaa ei olisi paljon, eläimillä alkaisi olla nälkä. Jos löytäisin toisen ihmisen, liittoutuisin hänen kanssaan, sillä tänne ei voisi jäädä, turvallinen paikka pitäisi etsiä tai tehdä.
Tarvittavat varusteet olisi etsittävä, partiokauppa voisi olla sopiva paikka etsinnöille sekä villiintyviä eläimiä vastaan olisi hankittava ase tai muita puolustautumis välineitä. Tarvitsisin ainakin ison rinkan, tulenteko välineet ja sellanen hieno kypärä. Turvallisuuden kannalta tottakai. Sokokselle murtaisin tieni mukaanotettavan ruoan toivossa; säilykkeitä, jotain tuoretta ja sellaista mikä on kevyt kantaa mutta säilyvyys on taattu. Mutta millä voisi matkustaa? Tiet saattaisivat olla täynnä kolaroituneita autoja, junaa en osaa ohjata, saati lentää. vaihtoehtona olisi panssarivaunu, mutta mistä sellaisen saisi?
Kannattavinta olisi varmaan suunnata Helsinkiin tai turkuun, josta voisi mahdollisesti jatkaa matkaansa veneellä. Itse ehkä suuntaisin suurempaan kaupunkiin, Kööpenhamina olisi kiva. Mutta kuitenkin kaukana ydinvoimaloista, nehän saattaisi räjähtää, sillä kukaan ei ole enään vahtimassa niiden viilentämistä tai huolehtimassa yhä syntyvästä ydinjätteestä. Muistettava olisi kuitenkin että sähköä ei enää olisi, olisi pärjättävä ilman. Olisi etsittävä turvallinen rakennus, kööpenhaminan kuninkaan linna ei olisi paha vaihtoehto. Elämä tosin ei olisi helppoa, luonto alkaisi ottamaan omiaan takaisin. Luonto alkaisi levittämään siemeniään, pian sitä asuisikin viidakossa. Entäs ravinto? kaupoista saa säilykkeitä jotka kestää kauan, mutta ei ikuisesti.
Luonto ja eläimet nauttisivat, suunnattomasti. Dokumentin lopussa sanottiinkin että dokumentti on kuin ajatusleikki jonka avulla voimme nähdä mitä teemme luonnollemme. Me tuhoamme sen. Sillä tosiasiahan on että me tarvitsemme luontoa, mutta luonto ei tarvitse meitä. Tuhannessa vuodessa ihmisestä ei olisi enään jälkeäkään.

Ravintoketjun johtaja ei aina ole se vahvin