Bussikuskikin yhdelle matkustajalle päivitteli että mikä kumma siinä on että ohituskaistalla paahdetaan hirmuista vauhtia ja muuten ajetaan alinopeutta. Busseilla on aikataulut, joten miksei niitä voi päästää ohitse?

Keskittymiseni liikenteeseen herpaantui kun eteeni istui mies, joka samanaikaisesti tuoksahti hyvältä ja pahalta. Ja tukki oivallisen näköyhteyteni edellä ajaviin autoihin.

Liikenteessä pitäs olla kaikkien kaveri
 

Nykyajan maailmassa tunnumme olevan välillä liiankin kiireisiä miettimään omaa hyvinvointiamme, kuten Hectorin tapaama miljonääri sanoi, ettei hänen työmäärillään kerkeä miettimään mitä onnellisuus on, hän kerkeää olla ehkä onnellinen sitten eläkkeellä. Mutta onnellisuuden ei pitäisi olla tulevaisuudessa, ei voi vain odottaa että sitten kun sitä ja tätä, mutta entäs jos sitä ”sitten kun” aikaa ei tulekaan? Elämä pitäisi olla tässä ja nyt, löytää ne pienetkin onnellisuuden rippeet tästä päivästä. Jostain luin lauseen että eläisikö mieluummin pitkän ja onnettoman vai lyhyen ja onnellisen elämän? Onnellisuutensa kai voi melkeimpä itse valita.

Kuitenkaan onnellisuus ei tarkoita helppoa elämää; Kiinan vuorilla Hectorin tapaama munkki sanoi olevansa onnellinen koska on kokenut elämässään niin paljon hyvää kuin pahaakin. Vastoinkäymisten kautta ehkä ymmärrämme paremmin joidenkin asioiden todellisen arvon ja vastoinkäymiset ehkä auttavat meitä näkemään sen mitä onnellisuuteemme tarvitsemme. Monesti ymmärrämme jonkin asian arvon itsellemme vasta sitten kun olemme menettämässä tai jo menettäneet sen.

Kiinasta Afrikkaan matkan Hector teki lentäen neljällä eri koneella ja matkan yhteiskeston ollessa kaksi päivää. Viimeisessä koneessa hän istui naisen vieressä, jolla oli vauva sylissään. Kone oli vanha ja heiveröinen ja Hector pelkäsi sen putoavan. Nainen häntä lohdutti, että kone on ehkä vanha, mutta se tarkoittaa ettei se ole koskaan pudonnut. Tälle naiselle onnellisuus oli perhe ja läheiset ihmiset sekä bataattipata, jota Hector pääsikin maistaan. Onnellisuus voi koostua yhdessä olemisesta, yhdessä tanssimisesta ja juhlimisesta. Meidän tulisikin kerätä ympärillemme ihmisiä jotka tuottavat meille iloa ja jotka välittävät ja joista itse välitämme. Perhe voi nykyaikana tarkoittaa melkein mitä vain, sen voi itse määrittää ketkä omaan perheeseen kuuluu ja ketä pitää perheenään. Ei se ole verisukulaisuudesta kiinni tai siitä missä maassa asuu. Hyvät ystävät tekevät elämästä paremman, eikä heitä tarvi olla tusinoittain, yksi ihminen voi muuttaa elämää paljon tai itse voi olla se joka tuo toisen elämään hyvää.

Mä olen pitkään miettinyt, että mistä koostuu minun omat onnellisuuden aineet. Syyllistyn kyllä hyvin paljon siihen, että siirrän sitä tulevaisuuteen, vaikka tässä, tietokoneen ääressä istuessa, olisi jo monia syitä onneen. Ehkä mun elämä ei ole kaikilta osin kunnossa että voisin vielä olla täysin onnellinen, mutta toisaalta tuleeko se koskaan kunnossa olemaankaan? Se että odotan vain koulusta valmistumista ja sitä että ”elämä alkaa”, vaikka pitäisi tajuta sen jo alkaneen ja alkaa rakentaa onnellisuuttaan heti eikä kohta. Toisaalta kun alkaa paremmin miettimään niin en mä sentään onnetonkaan ole, mulla on hyviä kavereita koulussa, kiva koti, kani, ruokaa ja vapaus. Mähän olisin oikeastaan vapaa tekemään ja menemään mitä ja miten huvittaa, mikään ei sido mua mihinkään. Ehkä se että mä tiedän olevani vapaa, tekee musta onnellisen.

Helvetin syvällistä taas, mutta

Kuten Hectorkin lopulta ymmärsi, että hänellä oli onnellisuuden ainekset siellä mistä lähtikin, hän tarvitsi vain etäisyyttä nähdäkseen ne.  Ei onnellisuutta välttämättä tarvitse lähteä etsimään Kiinan vuoristosta, lämpimiltä hiekkarannoilta tai Afrikan viidakoista, sillä ehkä kaikki mitä tarvitset on tässä, ympärilläsi, lähelläsi. Ehkä se on kuppi kuumaa teetä, kävely pihalla, hyvä elokuva, joku tietty ihminen tai joku joka vain lämmittää palelevia varpaita tai joku jonka syliin voi päänsä huolettomana painaa. Ei onnellisuus ole mitään ihmeitä, se ei ole rakettitiedettä tai ydinfysiikkaa, se on jotain mitä jokainen voi tavoitella ja vaalia. Elokuvan lopussa sanottiinkin että jokaisella on oikeus ja velvollisuus olla onnellinen.

Tie onneen käy vatsan kautta.

i look like this when i saw a pizza.

Törmäsin jonkin aikaa sitten aiheeseen lasten aivopesu. Psykologiaa jonkin verran lukiossa opiskelleena muistan kuinka opettaja puhui kuinka lapselle voi saada aikaan muiston asiasta jota ei ole koskaan oikeasti tapahtunutkaan. Tarpeeksi uskotellessa lapselle asiaa alkaa hän kuin muistamaan `tapahtuman`, tosin vanhemmat lapset eivät kaikkea sulata. Sama aivopesu tekniikka toimii aatosten ja elämänarvojenkin kohdalla. Enkä nyt tosin sano että hyvät elämäntavat tai arvot olisivat aivopesua, mutta vanhempien pitäisi antaa lapselleen mahdollisuus valita joissakin asioissa eikä olettaa että he haluavat automaattisesti samaa kuin he itse.

Kierrän aiheeseen pienen mutkan kautta; Mediassa jonkin aikaa sitten puhuttiin paljon siitä miten lapset eivät ymmärrä sukupuolineutraalia avioliittoa, heidät kuin aivopestään Pride kulkueisiin ja jos lapsi sanoo että ei näe ihmeellistä jos kaksi miestä tai naista menee naimisiin, on joku heti haukkumassa lapsen vanhempia jotka ovat kuin laittaneet sanat lapselle suuhun. Ymmärrän toki että lapsia on helppo aivopestä, heille voi suoltaa ties minkälaista paskaa ilman kyseenalaistusta, mutta pitää asiaa katsoa välillä eri näkökulmasta. Onhan lapsillakin omia mielipiteitään, emme nyt heitä aivan tyhminä saisi pitää.

Aiemmin tällä viikolla jälleenkerran uppuduin netflixiin, koska en sieltä mitään hyvää löytänyt palasin dokumentteihin jotka olen joskus aikaisemmin katsonut, ja valitsin sieltä dokumentin Jesus Camp. Dokumentissa lapsia viedään (tai he menevät) uskontopainotteiselle leirille, jossa luetaan raamattua, järjestetään erilaista tapahtumaa sekä keskitytään uskonnollisiin aiheisiin sekä jumalanpalveluksiin. Dokumentissa lapset itkivät jumalanpalveluksissa ja hokivat raamatun sanoja ääneen, samalla kun leiri pappi kuin kiihkon omaisesti yllytti heitä jatkamaan sekä tuntemaan jeesuksen itsessään, jotkut sätki lattialla ja huusivat kuin tuskissa. Just. Mä en halua sanoa että kyseisenlaiset leirit olisivat pahasta, mutta miksi emme puhu uskonnosta aivopesun aiheena, siitä kuinka lapset laitetaan uskomaan lähes järjettömiä asioita, vai onko uskonto liian tabu aihe? Ikuisena ääriuskontojen sekä raamatun sanasta sanaan lukemisen kritisoijana en oikein osannut suhtautua dokumenttiin aivan vakavissani.

Yhä useita lapsia ja nuoria aivopestään uskonnon arvoihin. En toki sano etteikö uskonnosta löytyisi hyviäkin arvoja, mutta heille ei anneta omaa ajattelutapaa vaan ainoa oikea tapa ajatella on se mitä niin sanottu pyhä kirja edustaa. Lapset elävät jatkuvassa jumalan pelossa eivätkä tee asioita itsensä vaan jonkin kirjan takia. Pahimpana esimerkkinä on siveysjuhlat joita järjestetään Amerikassa ilmeisesti lähes joka osavaltiossa. Juhlissa, tai jos niitä voi juhliksi kutsua, nuoret, hyvin, hyvin nuoret naiset tai oikeastaan tytöt vannovat isänsä kanssa puhtautta avioliittoon asti eli neitsyenä naimisiin asti. Olen nähnyt dokumenttia siveysjuhlista muutamaan kertaan, monet tytöt ovat niin nuoria etteivät varmaan edes ymmärrä mitä he juhlassa niin hauraasti vannovat. Kummallisinta tässä on se, että tytön isä on osana takana päätöstä, kuin hän muka tietäisi mikä olisi lapselle parasta. Lapsiaanhan jokainen toki haluaa suojella, mutta on harvinaisen alistavaa olla luottamatta oman lapsen harkinta kykyyn, kuin naisen olisi vain annettava oman seksuaalisuutensa kontrollointi ensin isälleen sitten aviomiehelleen, joissakin piireissä kai ollaan hieman nykyajattelusta jäljessä. Tosin ohjelmassa sanottiin että osa tytöistä harrastaa esiaviollista seksiä, siveyssormus siirtää seksin aloittamista vain muutamalla vuodella. Enkä nyt taaskaan sano etteikö olisi hyvä pidättäytyä avioliittoon asti, mutta päätöksen tulisi olla oma, eikä niin että päätöksellään miellyttää vain vanhempiaan sekä tekee niin kuin kirkko käskee. Tosin ei sekään kovin fiksua ole että teininä paksuksi pamahtaisi.

Vaikka mä rakastaisin pauhata tästä aiheesta lähes loputtomiin, niin on pakko sanoa että uskonto tuo myös paljon hyvääkin; se antaa turvaa, lohtua ja joillekkin sisältöä elämään, mutta kaikki äärimmäisyyksiin vienti tuskin on missään aiheessa hyvä. Jokaisella tulisi olla oikeus luoda oma uskontonsa, eikä vain seurata yhden kirjan oppeja, maailma on pullollaan uskontoja, eikä kukaan voi sanoa mikä niistä muka on se oikea vai onko kaikki vain pelkkää lumetta.

tää ihmiskunta on muutenkin tuhoon tuomittu.

Pahoittelut perään vähäisestä blogin päivittämisestä.

- öh; on kielletty, on kielletty, on kielletty..

- Viisituhatta kertaa on kielletty

- Onko siinä varmasti viisituhatta kertaa?

- Vannon kautta kiven ja kannon " - Muumilaakson tarinoita jakso 29

Yritteässeni lukea jo ties kuinka monetta kertaa Valviran virallista anniskelupassi materiaalia, hermostun sen tekstin jäykkyyteen sekä siihen kuinka kuin joka toiset sanat on on kielletty. Viimeksi viime tammikuussa päivitetty alkoholi laki on jakanut mielipiteitä puolin ja toisin. Lähes tulkoon ollaan jo järjettömyyden rajoissa siinä, että mikä on sallittua ja mikä ei. Valvira vaati poistettavaksi kaikki alkoholien mainoskuvat pois rekkojen kyljistä sekä tienvarsien mainokset heivattiin huis helvettiin. Eli käytännössä et voi enään lähes missään nähdä mainosta siidereistä tai oluista, paitsi ehkä hyvällä tuurilla telkkarista, mutta vasta kello 22 jälkeen. Ymmärrän toki että lait on asetettu suojelemaan ihmisiä sekä ohjailemaan yhteiskuntaa, mutta pitäisi sentään asettaa jokin raja sille, että kuinka pitkälle ja järjettömyyteen asti lakeja saisi viedä.

Vaikka itse luokittelisin itseni alkoholin vähäiseksi kuluttajaksi sekä selvinpäin olemisen puolesta puhujaksi, niin silti alkoholipassin materiaalin lukeminen lähes tulkoon raivostutti, koska siitä on tehty niinkin yksityiskohtaisen tarkkaa. Mainostamisessa varsinkin on jotkin säännöt lähes tulkoon järjettömiä, sillä jos jokin mainoksen väriyhditelmä tuo mieleen vahvan alkoholin, kielletään se vedoten epäsuoraan mainontaan. Koskenkorva pullon kyljessä oleva kuva peltoaukeasta oli erään aikakausi lehden sivulla, kuva kiellettiin vedoten sen olevan epäsuoraa mainontaa. Samoin Finlandia-vodka konvehti rasiasta ei saanut laittaa mainosta ratikan kylkeen, sillä se oli epäsuoraa mainontaa. Mitä helvettiä, oikeasti Valvira?!? Vedän henkeä ja rauhotun. Mainostamisesta varsinkin vahvan alkoholin tuottajille on tehty lähes tulkoon mahdotonta, kun taas mietoja alkoholijuomia saa sentään edes jonkin verran mainostaa. Ei kovasti houkuttelisi lähteä alkoholi bisnes alalle, kun Valviran kaikki kiellot mainostamisesta varsinkin perustuu siihen ettei vain vahingossakaan yritys edistä myyntiään uuden alkoholin mainoksella. Suorastaan vituttaa niiden puolesta jotka yrittävät saada uutta alkoholijuomaa markkinoille. Tosin ravintolassa, jossa on anniskeluoikeudet, saa mainostaa väkeviäkin alkoholijuomia kuvin sekä tekstein, mutta vain sillä ehdoin ettei yksikään kuva ulospäin näy.

Mä yritän oikeasti kovasti olla ymmärtäväinen. Tottakai lapsia tulee suojella ja niin ees päin, mutta luuleeko Valvira tosissaan että yhden alkoholipullon näkeminen ajaa sen katsojan heti sitä maistamaan sekä se on samantien portti auki alkoholismiin? Toki kieltämättä jonkin mainoksen näkeminen saattaa edesauttaa kyseisen tuotteen ostamista. Mutta liiallinen kieltäminen ei aina ole hyväksi, kuten varmaan jotkut teini-ikäisen kasvattaneet vanhemmatkin tietävät. Mä en usko että pieniä lapsia tarvisi niin suojella siltä että he näkisivät tienvarressa kuvat kalja tölkistä, olisin enemmän huolissani niistä teineistä. Nuoruus ja varsinkin teini-ikä on kokeilemisen aikaa, ja silloin osa alkaa kiinnostumaan alkoholista sekä muista nautintoaineista, mutta nyt tälläkertaa sivuutamme ne muut nautintoaineet ehkä seuraavaan kertaan. Uusien alkoholilain säädösten myötä tuntuu kuin alkoholi olisi viety piiloon, sitä piilotellaan eikä sitä näytetä missään. Siitä tulee kuin suuri kielletty hedelmä, joka hyvin todennäköisesti alkaa kiinnostamaan vähemmänkin uteliaita alaikäisiä. Netissä oli jossain vaiheessa vetoomus jonka mukaan Alkon ikkunat olisi peitettävä. Itse en nähnyt ajatuksessa yhtään mitään järkeä, sillä mitä enemmän asioita piilotellaan, sitä enemmän ne alkaa joitakin kiinnostamaan. Emmekä varmaankaan halua että kahdeksantoista vuoden alkoholi aiheen välttelyn sekä pullojen piilottelun jälkeen nuori astuu ensimmäistä kertaa Alkoon, uteliaana sekä tietämättömänä ostaa kaikkea mahdollista ja seuraavana päivänä herää vatsahuuhtelusta? Ehkä nyt oli hieman liioiteltua, mutta uskon että alkoholista sekä sen vaikutuksista enemmän puhuminen nuorille, voisi auttaa paremmin kuin se että mainokset viedään pois ja keskiolut alkoon. Pois silmistä ei aina ole pois mielestä.

Mutta taas palatakseni siihen että toki lait pyrkivät meitä jollain tasolla suojelemaan. Ja jotta ei aivan täydeksi haukkumiseksi menisi, niin on alkoholi lainsäädännössä jotain hyvääkin. Mainosten rajoittamisen osalta hyvää on se ettei niissä aivan mitään valheita tai perusteettomia lupauksia ole. Ja onhan se ehkäpä hyvä ettei teletappien mainoskatkolla saa mainostaa Jack Danielsin uusinta tuotetta. Ja liikenne turvallisuutta on pyritty parantamaan toitottamalla että jos otat, et aja ja jos ajat et ota. Tottakai jonkintasoinen lainsäädäntö alkoholia kohtaan on pakollinen, jotta ei joka jannu tuntisi jotakuta joka kuoli rattijuopon alle tai että maistoi alkoholia koska muumit sitä mainosti.

Alkoholipassiin lukeminen on avartanut silmäni, ymmärrän miksi ravintoloissa ollaan niin tarkkoja siitä että saa ostaa vain yhden juoman kerrallaan sekä siitä miksi en näe missään mainoksia alkoholista. Ennen en edes asiaa tiedostanut, mutta nyt olen tajunnut että ihmisenä joka ei lue mainoksia eikä usein käy baareissa, niin missä edes voisin törmätä alkoholipitoisen juoman mainokseen. Tai no telkkarista kello 22 jälkeen. Välillä alkoi lukeminen vituttamaan niin että avasin siiderin. Kaikki tuntui olevan Valviran materiaalin mukaan kiellettyä, On kielletty, on kielletty, on kielletty, on, kielletty... Mutta sentään yhtä asiaa ei Valvirakaan voi alkoholin kuluttajalta kieltää: sillä ostaessasi itsellesi Alkosta tai ruokakaupasta alkoholia, ei Valvira voi kieltää sitä juomasta. Tai jos Valviralta kysyttäisiin sekin voisi olla kielletty. Jos huominen alkoholipassikokeeni menee kunnialla läpi, niin mä niin juon itseni semi hiprakkaan vain puhtaasta vittuilemisen ilosta. Ei muuta kun hölökynkölökyn ja nauttimaan kesästä terasseille!

Valvira repis pelihousunsa tällasesta mainoksesta

Valviran pikkujouluissa varmaan pelataan peliä jossa jokainen kirjoittaa lapulle järjettömältä kuullostavan mahdollisen lain. Ja se ehdotus joka on kaikkein järjettömin ja voittaa, ajetaan läpi Suomen alkoholilainsäädäntöön.

" Sain tietää että aikaa sitten lähettämäni kirje oli sittenkin mennyt perille ja siihen oli tullutkin vastaus tietämättäni. Puristin kirjettä kädessä lukien sitä ihmeissäni, miettien olisiko vielä myöhäistä siihen vastata. Laitoin kirjeen laukkuuni ja kävelin postitoimiston suurista ovista pihalle. Ulkona parkkipaikalla seisoi musta amerikanrauta auto jonka sisällä oli muutama mies mustiin nahkatakkeihin pukeutuneena. Kävelin auton ohi ja vilkaisin sen takaluukkua, joka oli auki. Pysähdyin ja käännyin autoon päin, takakontin luukussa oli jotakin punaista sekä käden jälkiä. Kurotin takaluukkuun kun auton sisällä ollut mies laittoi luukun kiinni niin, että sormeni meinasivat jäädä väliin. - Älä koske siihen, mies karjahti ja mulkaisi minua julmasti. - Jos et anna koskea epäilen sitä vereksi ja soitan poliisit, sanoin ja samalla takaluukku aukeni. Sipaisin sormella punaista nesteen omaista sormenpäähäni ja kävelin pois. Pyyhin sormenpääni takkiini ajattelematta sen suurempia, mutta kävellessäni yhä kauemmaksi tunsin miesten katseet niskassani.

Kävelin kotiini. Olin juuri ostanut uuden kodin itselleni, keltainen pieni omakotitalo mäen päällä, jonka takapihalla oli korjaamo. Ikkunasta näki suoraan postitoimistolle, joten näin kuin tuo musta amerikanrauta lähti madellen pois postitoimiston pihasta juuri kuin olin kotiin saapunut. Illalla minulle saapui vieraita, vanha tuttuni, joka oli ammatiltaan poliisi sekä eräs miespuolinen ystäväni. Aikaisemmista päivän tapahtumista en toki ollut mitään muistanut mainita ystävilleni ja tuskin niitä itse muistinkaan. Ilta oli jo hämärtymässä.

Kunnes pihalleni kaarsi tumma auto, josta näin miehen astuvan ulos. Mies tuli katsomaan ikkunastani sisään, palasi autolleen ja raahasi sieltä ulos itseään paljon pienemmän henkilön ja soitti ovikelloani. Hieman epäröin oven avaamista, mutta jostain syystä menin avaamaan. Seisoin hiljaa oven suussa. Oven takana seisoi kalju raavas mies pidellen kuristus otteessa itseään puolet pienempää mies henkilöä, jonka tunnistin Pertuksi*, pojaksi joka kävi lukion samaan aikaan kanssani. Katse hänen silmissään oli hätääntynyt ja silmät olivat selvästi punaiset itkemisestä. Perttu haukkoi henkeä ja hänen vaatteensa olivat likaiset. - Ethän sä ole soittanut poliisille, mitä, hä? Raavas kalju mies ärähti. -En, sain sanottua, mutta hän edelleen tuijotti minua vihaisesti. -Ja sä et soitakkaan, onko selvä? Ketä siellä sisällä on!? Mies karjui päin naamaani. -  En soita, en! Vastasin lähes hätääntyneenä samalla katsoen Pertun silmiä jotka kuin huutaen anelivat apua. Yhtäkkiä mies lykkäsi käteeni pienen puukon ja kääri Pertun hihan. Näin Pertun käsivarren olevan täynnä puukolla kaiverrettuja merkkejä. - Kirjota siihen päivämäärä, mies sanoi. -Et oo tosissas, ihmettelin ja katsoin Pertun hätääntyvää ilmettä. -Tee se, onko selvä! Sä et halua lisää seuraamuksia, Mies alkoi hermostumaan. -Anteeksi sanoin Pertulle ja painoin puukkoa hänen käteensä. Näin kuinka kyyneleet valuivat hänen poskeaan pitkin. - Hyvä, etkä sitten enään sekaannu meidän bisneksiin, pysyt kaukana jos et halua meitä uudestaan tänne, mies sanoi vihaisesti ja vetäisi puukon kädestäni laittaen sen Pertun kaulalle uhkailun merkiksi. Puristin vielä Pertun kättä.

En kerennyt sanoa mitään takaisin, kun yhtäkkiä ystäväni tuli ovelle olohuoneesta, -Mitä täällä tapahtuu? -Voi helvetti!, mies huusi ja ennen kuin hän kerkesi kääntyä pois ovelta ystäväni veti takin taskustaan virka aseensa ja ampui. Miehen kaatuessa maahan Perttu pääsi irti hänen otteestaan ja kumartui maahan. Samalla pihalla olleesta autosta nousi kaksi uutta miestä nahkatakkeineen ja aseineen. - Voi helvetti Iida, mihin sä oot sekaantunut! Ystäväni huusi ja juoksi pihalle aseensa kanssa. -Perttu, juokse! Autoin hänet ylös ja lähdimme juoksemaan ulos. Perttu jatkoi mäkeä alas läheisen talon pihaan. Minä menin eri suuntaan, mutta en kerennyt kuin vastakkaisen talon katosten taakse kun pihalleni ajoi toinen iso musta auto ja muutama autosta noussut huomasi minut. Nousin ja lähdin juoksemaan mäkeä alas kuullen muutamia laukauksia takanani. En kerennyt katsoa edes taakseni, että miten ystäväni pärjäsi, Perttua en enään nähnyt missään. Juoksin pieneen metikköön ja kun huomasin ettei ketään näkynyt takanani menin makaamaan katkenneiden kuusen oksien alle. Hengitykseni oli raskas ja mietin että mihin ihmeen huumeliigaan olen muka sekaantunut. Hengitys oli edelleen raskasta ja pelkäsin sen kuuluvan. Vapisin aivan pelosta. "

Herään

Ensimmäinen yö uudessa asunnossa ja jo sekaannuin huumeporukoihin

*Pertun nimi muutettu

Parahin Maisa Torppa

Sanot blogi kirjoituksessasi hyvinkin kärkkäästi kuinka isot tissit ovat kuin elinehto tämän päivän naiselle. Sanojesi mukaan kenenkään miehen ei tulisi kärsiä pienirintaisista naisista, sillä ilmeisesti vain isot rinnat voiva miehiä kiihottaa. Kirjoitit ettet koskaan voisi vaatia miehen kiihottuvan ilman isoja rintojasi. Pienirintaiset tuuppaat kumoon hyvinkin ankarasti, itikanpistot tai pelkät nännit eivät olisi kiihottumisen arvoisia. Mutta Maisa, kerron sinulle salaisuuden: miehet ovat erilaisia ja kiihottuvat erilaisista asioista. Ja sitäpaitsi miksi meidän pitäisi miettiä ulkonäköämme liikaa sen kannalta mitä luulemme vastakkaisen sukupuolen haluavan. Kuka edes haluaisi ihmisen joka rakastaa vain isoja tissejäsi eikä sinua kokonaisuutena?

Jollain tasolla ehkä ymmärrän kirjoituksesi pointin, en kiellä etteikö iso rintaiset naiset olisi hyvännäköisiä ja etteikö isot tissit sinulle sopisi, mutta palatessamme biologian perusalkeisiin, huomaamme ettei rintojen koolla ole oikeasti merkitystä ainakaan imettämisen tai lisääntymisen kannalta. Itikanpistot kykenevät asiaan yhtä hyvin kuin suuret melonitkin.

Nykyajan yhteiskunnan kauneusihanne tosin perustuu hyvin pitkälti naisten kohdalla ulkonäköön ja toki tissit ovat osa ulkonäköä. Monet nuoret ottavat mallia median näyttämistä naisista ja alkavat kritisoimaan itseään vain siksi etteivät näytä kansikuvan mallilta. Nuoret miehet taas alkavat odottamaan naisilta tuota kansikuvan vartaloa. Vartalostaan epävarmat nuoret naiset pitäisi viedä uimahallin pesuhuoneeseen ruuhkaaikaan, sieltä löytyy sitä realistisempaa ja arkisempaa kauneutta. Mä melkein voisin sanoa että olen oikeasti hyvin pahoillani, että nykyajan media on tehnyt sulle lähestulkoon sen mitä se tavoitteleekin : aivopesun ulkonäön suhteen. Toki kirjoituksessasi sanoit että omasta päätöksestä lähdit leikkauspöydälle, mutta menitkö leikkauspöydälle oman itsetuntosi vai miesten takia?

Ja mitä voit sanoa niille isorintaisille naisille jotka kärsivät vakavista selkä ja niskakivuista suurien rintojen vuoksi. Joku joskus sanoi että kauneuden eteen pitää kärsiä, mutta kai johonkin on vedettävä raja ja sitäpaitsi joillekkin isot rinnat ovat enemmänkin vain valtava rasite.Jotkut luonnostaan uhkearintaiset naiset haluaisivat kovasti pienennyttää tissinsä, sillä tässä yhteiskunnassa liian isot tissit yhdistetään kevytkenkäisyyteen sekä jollain tasolla vähä älyisyyteen. Tosin eihän ketään saisi pelkän ulkonäön perusteella arvioida. Eikä siinä ole mitään logiikkaakaan että hankit isot rinnat, mutta sitten joudut ostamaan kalliita rintaliivejä erikoiskaupasta, koska H&M:n koot loppuu lyhyeen. Toisaalta varmasti terhakat silikoni rinnat näyttävät hyviltä alasti.

Jokaisella on tottakai oikeus omaan mielipiteeseensä (minullakin), mutta aina ei välttämättä kaikkea tarvitse ääneen sanoa. Tai edes kirjoittaa. Ehkä kirjoituksesi oli jokin mainostemppu tai keino saada ihmiset miettimään lähes tulkoon jo naurettavia kauneusihanteita. Tai sitten oikeasti olet sitä mieltä että jokaisella naisella tulisi olla isot rinnat. Toivottavasti edes itse tiedät totuuden.

Mä en osaa nyt tässä asiassa koota sanojani yhtä hienosti kuin eräs blogiasi kommentoinut. Kommentin kirjoittanut mies ilmeisesti osaa nähdä naisissa muutakin kuin tissit :

"Arvoisa tissi-maisa, et voisi olla enempää väärässä. Toki on paljon miehiä ja naisia, jotka pitävät isoista rinnoista, niitä kun nyt meidän silmille tyrkytetään joka tuutista. Muutama päivä sitten puhuin juuri samasta asiasta "äijäporukassa", melkein kuin yhteen ääneen totesimme surullisina huomanneemme saman ilmiön. Monta kertaa on törmännyt muuten ihanaan ja kauniiseen naiseen, joka tuntee pienistä rinnoista niin suurta häpeää, ettei halua riisua edes paitaa päältään. Kun tässä nyt parjaat pieni rintaisia, niin eikö sun päähän osunut edes pienintäkään myötätunnon pistosta rintasyövän sairastaneita kohtaan? Miten sä niiden kohdalla puolustaudut? Naisen vartalo on jonkin jumalaisen arkkitehdin harpin kaunis luomus, minusta sitä ei yhtään huonommaksi tee yksikään "puutos". Eniten joissakin naisissa häiritsee oksettava ja ilkeämielinen luonne, vähän niinkuin sulla.." - Tommi

Jonkun tutkimuksen mukaan silti suuriosa miehistä arvostaa luonnollisia tissejä ja luonnollisia naisia. Joku varmaan väittäisi että blogisi kritisoiminen olisi kateellisten puhetta pienirintaisilta, mutta itse pienirintaisena voin rehellisesti sanoa, että en tunne kateuden häivääkään. Eikö itsestään pitäisi olla ylpeä, oli sitten isot tissit tai ei?

Kuitenkin, pointtini on se, että jokainen saa omata sellaiset tissit kuin haluaa. Ei mikään tai kukaan voi sanella mikä on se oikea tissien koko, jos itse olet tyytyväinen niin se riittää. Oikeastaan innolla odotan mikä on seuraavan blogikirjoituksesi aihe. Tarvitsisiko seuraavaksi botoxi huulet jotta voin edes katsella miehiä?

Rakkaudella
Iida, aka itikanpistot

problem solved

Mä pahoittelen jos joku veti herneen nenään

Kevään kouluhaut korkeakoulujen osalta alkaa muutamien päivien päästä. Tuhannet nuoret pohtivat mahdollista tulevaa ammattiaan ja sitä mihin alalle kannattaisi kouluttautua. Toisille unelma ammatti on ollut selkeä jo lapsesta lähtien, kun toiset eivät vielä kolmekymppisinäkään tiedä mitä elämältään haluaa. Ja eivät kyllä kaikki vanhemmatkaan. Toisille aloille on lähes mahdoton päästä yhdellä yrittämällä, toisille aloille pääsee hyvinkin helposti ja jotkut alat ovat kuolleita jo ennen kuin ehdit valmistua. Kuten työkkärin tätikin sanoi; ei tässä elämässä pärjää enään yhdellä ammatilla.

Monet hakijoista ovat nuoria, juuri ja juuri kahdeksantoista vuotta täyttäneitä, joilta odotetaan jo suurta päätöstä siitä mikä olisi heidän elämänsä ammatti. Hetki sitten kohtelimme heitä kuin lapsia ja nyt he ovat valtavan päätöksen edessä. Kuka nuori oikeasti tietää yläasteelta tai lukiosta päästyään että mitä tekee eläke ikäänsä asti? Tuskin kukaan, mutta pointti on se että ovatko he valmiita opiskelemaan monta vuotta yhteen ammattiin ja valmistuessaan toteavat että perkule, oisimpa sittenkin valinnut toisin. Toisaalta taas jotkut ovat hyvinkin tyytyväisiä uravalintaansa. Helppoa elämä olisi jos jo nuorena tietäisi mitä haluaa elämältä.

Noiden tuhansien epätoivoisesti omaa ammattia etsivien nuorien joukosta löytää myös minut. Lukiosta valmistumisestani on kolme vuotta, enkä vieläkään tiedä mihin ammattiin haluaisin. Työkkärin täti kovasti kannusti miettimään sekä makustelemaan eri ammatteja. Listasin kiinnostuksen kohteeni, mitä haluaisin tulevalta työltä tai mitä vaatimuksia asetan tulevalle ammatilleni. Nyt tiedän mitä ammatiltani haluan, en vain tiedä mikä se ammatti olisi. Psykologiasta olen haaveillut lukiosta lähtien, mutta todellisuuden iskiessä päin kasvoja, tajusin että en tule koskaan pääsemään oppilaitokseen sisään. Jotain muuta olisi keksittävä. Haluaisin jo kovasti opiskelemaan, kerran olin jo varma tulevaisuuden ammatistani, mutta innostus laantui nopeasti kun kahtien pääsykokeiden jälkeen sain hylkääviä vastauksia. Välillä kiroan etten suoraan yläasteen jälkeen lähtenyt ammattikouluun, koska lukiosta ei loppujen lopuksi ollut mitään hyötyä; sanonkin aina että oikeastaan lukioon mennessä pitäisi tietää mihin ammattiin pyrkii, jotta osaisi painottaa oikeita aineita. Abi vuoden syksyllä on ihan turha herätä siihen että oisin sittenkin tarvinnut pitkänmatematiikan lääkikseen.

Minulla on hyvä ainakin se että tiedän tarkalleen mitä en halua; en koskaan voisi olla lähihoitaja tai muu joka hoitaa ihmisiä fyysisesti. En voisi olla fysioterapeutti joka naksauttelee ihmisten selkiä, saan nykyään hepulin siitäkin jos joku naksauttaa sormensa. En halua työskennellä lasten kanssa, sillä en ole erityisen lapsi rakas, inhoan katsella muiden kurittomia hemmoteltuja pullamössö kakaroita. Joten karsi siitä nyt sitten ammatti.

Nykyään on niin monia eri suuntauksia ja polkuja työelämään; ammattikoulu, ammattikorkea, yliopisto, aikuiskoulutus, oppisopimus, avoin yliopisto, yo pohjainen ammattikoulu... Pitäisi vain löytää se oma polkunsa. Jossain kirjoituksessani aikaa sitten mainitsin että minulla on sukuni puolelta paine opiskella korkealle ja hankkia maisteritutkintoja lähes kaksinkappalein, mutta siitä kirjoituksesta poiketen olen viisastunut; sillä mitä helvetin väliä sillä on että millanen suku minulla on? Ja itselleni se riittää että on edes ammatti ja se miten olen siihen ammattiin päätynyt on aivan helvetin se ja sama. Pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta eikö elämässä tavoitella omaa onnea eikä sitä että vanhemmat ovat ylpeitä? Anteeksi äiti.

Kaikesta huolimatta, toivon että muutamien päivien aikana kokisin jonkun valaistumisen ammatin suhteen ja toivoisin samaa myös kaikille muillekkin jotka samassa tilanteessa kanssani ovat. Kuten jo mainitsin, ei elämässä pärjää yhdellä ammatilla tänäpäivänä, joten tarviiko sitä valintaa niin stressatakkaan? Eikö riittäisi että hakee ammattiin joka sillä hetkellä tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta, vaikka se ei loppuelämän ammatilta tunnukkaan. Jokaisessa ammatissa on kuitenkin omia salaisia sivupolkujaan jotka selviää ja erilaisia mahdollisuuksia tulee aivan varmasti elämän aikana vastaan. Esimerkkinä käytän tätiäni joka opiskeli aikoinaan vaateompelijaksi, mutta löysi sitä kautta alan jota ei edes nuorena tiennyt olevan olemassa ja hänen sanojensa mukaan hän on tällähetkellä elämänsä ammatissa. Elämä siis johdattelee, jos vain sen antaa johdattaa. Voi miten syvällistä.

Mutta pointtini on että ei kannata stressata, ainakaan liikaa. Kolmen vuoden välivuosi ei ole minustakaan pahaaihmistä tehnyt, joten kannattaa antaa itselleen aikaa miettiä. Tosin väitänkö että olen kolmevuotta vain miettinyt ammatteja? Hah, en mä nyt sentään niin kunnollinen ole.

"Talvella nälkää näki muurari, talvella nälkää näki maalari, talvella nälkää näki hanslankari - lihoi linnassa hamppari."

ehkä alan miettimään ammattia työkavereiden näkökannalta...

Ou, Mr. Grey.

Kaukana pornon rajamailta ei kyllä elokuvassa oltu.

Lisäksi joillakin tuntuu olevan hirmuinen kiire tavata. Jotkut saattavat heti muutaman hassun lauseen vaihtamisen jälkeen jo kysyä että noh tavattaisko? Ymmärrän toki että joillekkin on helpompi tutustua ihmisiin kasvotusten, mutta sen takiahan on nettisivuja joissa tutustua että voisi valikoida että kenet haluaa nähdä kasvotusten. tai sitten joidenkin vaatimustaso on hyvin matalalla. Itse alkaisin ainakin epäilemään henkilön todellista tarkoitusperää jos heti olisi tapaamista vaatimassa. Tututstua voi kyllä netinkin kautta, mutta jos keskustelu monien viikkojen mittaiseksi venyy, niin silloin tapaaminen olisi melkein jo itsestään selvyys. Tosin joidenkin kanssa keskustelu on hyvä vain jäädä keskusteluksi.

Kuitenkin kaikkien niiden kusipäiden, onnenonkijoiden ja salaseuraa hakevien joukosta löytyy toivottavasti myös niitä todellisia helmiä, hiomattomia timantteja joiden kanssa keskustelu tuntuu luontevalta ja sujuvalta. Monet vuosisadan rakkaustarinat ovat saaneet alkunsa netistä ja toivon mukaan tulevaisuudessakin sieltä joku jonkun löytää. Ehkä minunkin herra oikea on vain muutaman klikkauksen päässä. Njäh, ainahan saa haaveilla.

Vaikka kuinka toivoisikin jokaisen löytävän tosirakkautensa joko netistä tai tosielämästä, niin jouduin viimeksi eilen toteamaan yhdelle yliinnokkaalle viesteillä ahdistelijalle että vaikka olenkin edelleen naiivi ja haluan uskoa prinsessasatuihin sekä tosirakkauteen, silti ei kaikki sitä tässä elämässään löydä. Se oikea tulee jos on tullakseen. Paino sanalla jos on tullakseen.

Nettideittisivusto eliittikumppanin nimi kuulemma tulee siitä että palvelun taso on siellä niin korkeaa ja eliittiä, ei välttämättä ne ihmiset